On ilahduttavaa, kun vastaan tulee satukirja, jossa on ns. munaa. Ei söpöilyä, lällyilyä, äitelää pinkkiä, prinsessoja tai muuta vastaavaa hassua ja harmitonta. Pieni merirosvokirja uppoaa varmasti kohdeyleisöön, joka kaipaa vähän jännempiä tarinoita mutta ei niin jänniä, että yöunet lähtisivät. Koska en lähtökohtaisesti innostu kirjojen luokittelemisesta tytöille tai pojille sopiviin, kuittaan asian tässäkin toteamalla, että kirjassa mm. väläytellään miekkoja, uhkaillaan viattomia laivamatkustajia, melkein hukutaan ja jahdataan merihirviötä. Muun muassa.
Pienessä merirosvokirjassa on viisi iltasaduksi sopivaa tarinaa. Päähenkilöinä on eri puolilla maailmaa rosvoilevat merirosvojoukot tai yksittäinen merirosvo, kuten ensimmäisessä tarinassa Värmlannin kiltti, herkullisia pullia leipova järvirosvo Pullerström.
Kirjan tarinoita yhdistää merirosvojen kiltteys. Hiidenmaan laiskat merirosvot eivät oikein jaksa muuta kuin nukkua. Miekkansakin he vaihtavat paksuihin peittoihin, kylpypyyhkeisiin ja saunahattuihin. Krimin hurjat ihmiskurjat yrittävät ryöstää matkustajalaivan ja laukaisevat itsensä heittoistuimilla laivan kannelle. Mönkään mennyt ryöstöyritys johtaa koko joukon tehdastöihin hydrokoptereita rakentamaan. Hieman vaihtoehtoisia merirosvotarinoita siis, ja siksi kirja onkin ilahduttava poikkeus.
Merirosvot tai piraatit ovat satujen vakiokamaa samoin kuin vaikkapa intiaanit. Näiden ihmisryhmien alkuperäinen vahva todellisuuspohja on kuitenkin vuosikymmenien saatossa ohentunut ohenemistaan ja jäljellä on jonkinlainen itseääntoistava karikatyyri. Totuudesta ja historiasta viis, kunhan on jännää?
Olen ehkä vähän tylsä kukkahattutäti mutta kehottaisin joskus ottamaan lapsen kanssa esille, mitä merirosvot ja intiaanit alkujaan ovat oikeasti olleet. Merirosvot eivät olleet harmittomia ja sympaattisia miesjoukkoja Robin Hoodin ja Sherwoodin iloisten veikkojen tapaan, vaan he ryöstivät toisilta ihmisiltä näiden omaisuutta, osa aika brutaalein keinoin. Myös Itämerellä. Nykyään edelleen esimerkiksi Afrikan sarven alueella. Merirosvoteemaisissa lastenkirjoissa harvoin jos koskaan tuodaan esille, että merirosvous, eli toisen omaisuuden haltuunotto voimakeinoin, olisi jo lähtökohtaisesti tuomittavaa – asia vain jotenkin ohitetaan. Samoin kuin romminjuonti, viattomien siviilien pelottelu ja tykeilläampuminen. Tässä kirjassa piraatit muuten juovat sitruunamehua.
Kliseillähän lastenkirjallisuus pääsääntöisesti pelaa, oli kyseessä sitten prinsessat, tarinoiden sankarit, alkuasetelmat, juonenkäänteet tai loppuratkaisut. Pölyjen ravistelu ja totutun rikkominen on aina tervetullutta. Lukijat äänestävät kyllä herkästi, jos rajat ylitetään väärällä tavalla.
Kirjan kuvitus ansaitsee erityismaininnan. Ilmeikkäät hahmot ja hauskat yksityiskohdat (esimerkiksi nallekarhun kanssa nukkuva hiidenmaalainen merirosvo) tuovat tarinoihin lisäulottuvuutta. Sinänsä tarinat toimivat esimerkiksi ääneenluettuna ilman kuviakin aivan mainiosti.
Pieni merirosvokirja (43 s.)
2019
Hytönen, Ville (teksti)
Mallius, Mira (kuvat)
