On paradoksaalista, että monien asenne luontoa ja ympäristöä (=ihmisen elinympäristö) kohtaan on periaatteessa myötämielinen. Luonto- ja ympäristökasvatus voivat silti olla lähes kirosanoja, jotka aiheuttavat suuria tunteita kytkeytyessään ihmisten mielipiteisiin, asenteisiin ja arvoihin. Siksi aiheeseen liittyvät lastenkirjatkin ovat heti päivänvalon nähdessään altavastaajan asemassa yrittäessään kukin avata ja ylläpitää keskustelua ja ehkä kunnianhimoisesti myös opettaa asioita.
Luontokasvatukseen suopeasti suhtautuvat eivät ehkä oivalla, miten teema voi herättää toisessa ärtymystä ja aggression, vaikka käsitellään yhteistä hyvää.
Olen lyhyen ajan kuluessa saanut kuulla mm. nämä kommentit: Luontokasvatus on vasemmistoaatteen levittämistä. / Luontokasvatus (esimerkiksi kierrätys ja Älä osta mitään -päivä) ovat suomalaista yrittäjyyttä ja yrittäjiä vastaan. / Luontokasvatus on aivopesua ja manipulointia ja siksi pienille lapsille ei pitäisi syöttää mitään siihen liittyvää, sillä he eivät ole vastuussa planeettamme ympäristöongelmista. / Luontokasvatuksella peitellään päiväkodeissa sitä, että materiaalisista resursseista on pulaa ja siksi hörhötetään kierrätysaskarteluista, veden ja sähkön säästämisestä, julkisilla kulkemisesta jne. ja tingitään kaikille kuuluvista perusasioista.
Hiljaiseksi vetää ja sen takia yritän edelleen miettiä sitä kieltä ja niitä tapoja, millä luontokasvatusta voidaan toteuttaa negatiivisia tunteita herättämättä.
Pohdin luontokasvatuksen vaikeutta, kun luin kirjaa Kestokamut – Järkieväiden jäljillä ja kuulin mielessäni raivon kihinän, jota tämäkin todella huolella tehty, tuhdisti faktapitoinen kuvakirja joissakin kirvoittaa. Kirjassa valikoitunut joukko valveutuneita lapsia suuntaa luontoleirille, jonka teemana on kestävyys. Painopiste on kestävässä ruoassa. Kirjan leirillä lapset mm. jakavat toisilleen luonto- ja ympäristötietoutta, hortoilevat, tutustuvat ryytimaahan, pihattoon ja leipäjuureen, onkivat ja syövät onkimansa kalat, marjastavat, havainnoivat ja oppivat uutta. En muista yhtä vihreitä lapsia olleen edes Luonto-Liiton kesäleireillä, joissa ainakin ennen vanhaan mentiin vahvasti luonto edellä, toivottavasti vieläkin. Kestokamut-kirja tarjoaa yhdenlaista tulokulmaa ja yhdenlaisia vaihtoehtoja: se ei syyllistä niitä, joilta ei isomummin vanhaa leipäjuurta jääkaapin perukoilta löydy; se ei tuputa vegaani- tai lähiruoka-aatetta, vaan nostaa esille tietynlaisia valintoja ja niiden vaikutuksia.
Leiriohjaaja opettaa kirjassa lapsille, että ruokapöydässä voi tehdä kestäviä valintoja, jotka ovat hyväksi sekä maapallolle että ihmisille. Tässä on villakoiran ydin: miksi juuri minun pitäisi tehdä valintoja (kuten säästää sähköä, välttää yksityisautoilua, suosia lähiruokaa, välttää monokulttuuria suosivia ruoka-aineita, olla ostamatta mitään turhaa jne.)? Ihan samasta syystä, kuin miksi me ihmiset huomioimme toisemme muutenkin ja kannamme vastuuta yhteisistä asioista. Länsimaisille kermap***ille oma elämäntapa ja valinnat ovat kuitenkin pyhiä, eikä siihen useinkaan haluta ketään sivusta eikä ainakaan ylhäältä opastamaan, miten voisi toimia luonnon kannalta paremmin.
Luontokasvatusta voidaan toteuttaa onneksi myös rakentamalla lapsen luontosuhdetta suurella pensselillä maalaten. Monipuolinen tutustuminen luontoon, lajituntemus, luontoelämysten kokeminen ja erityisen havaitseminen yleisestä voivat herkistää ajattelemaan lähes itsestään niin, että koettua hyvää halutaan suojella ja vaalia (yksi lempisanoistani!). Lasten ja miksei aikuistenkin empatian herättely ja voimistaminen auttaa ymmärtämään, että emme ole yksin ja irrallisia, vaan yhteisön jäseniä ja jokaisen teoilla on merkitystä yhteisessä muurahaispesässä. Niin yksinkertaista, niin monimutkaista!
Kestokamut – Järkieväiden jäljillä
Erkkola, Marjaliisa ja Pajulahti, Riikka (teksti)
Konttila, Tiina (kuvitus)
2022
