Ilmasto lämpenee, luonto saastuu ja kukaan ei tunnu tekevän asialle mitään.
Kenen ylipäätään pitäisi tehdä ja mitä? Presidentin? Tehtaanjohtajien? Isän ja äidin? Mitä lasten pitäisi tehdä? Miksi lasten pitäisi tehdä jotain, jos aikuisetkaan eivät tee?
Voivatko lapset edes tehdä mitään? Mikä riittää? Riittääkö, jos laitetaan roskat roskikseen ja ruokajätteet biojäteastiaan? Pitäisikö kaikkien ihmisten lopettaa autolla ajelu? Miten sitten pääsisi yhtään mihinkään? Entä jos ajaa vain vanhalla autolla, eikä osta uutta?
Peruskoulun tehtävä on ammentaa oppilaiden päihin faktoja sopivassa suhteessa ikätasoon nähden. Opettajan valinnaksi jää, miten tämä toteutetaan. Ympäristöopin tunnilla tarjoiltu ympäristötietous voi tuntua itselle kaukaiselta asialta ja olla tylsää pakkopullaa. Eihän ympäristönsuojelu ole hauska ja iloinen asia. Ilmastonmuutoksessa ei ole yhtään mitään kivaa, jos nyt ei lasketa läpimiä uimavesiä.
Sadun keinoin voidaan asiaa kuin asiaa lähestyä tarjoilematta ahdistavia tosiasioita. Näkymätön myrsky -kirjan kirjoittaja on ilmasto- ja ympäristökysymyksiin perehtynyt tiedetoimittaja ja sen huomaa. Tarinassa faktat on etäännytetty juuri sopivasti, totuutta liikaa kaunistelematta.
Kirjan päähenkilöpari, sisarukset Juju ja Aatos ovat karkeasti ottaen alakouluikäisiä lapsia, joiden maailma vastaa monilta osin omaamme, joiltakin osin ei. Öljyn sijasta maailmaa pyörittää kirjassa tomu. Se on energianlähde, josta valmistetaan esineitä, jolla koneet kulkevat ja joka myös saastuttaa luonnon. Kirjan tapahtumapaikkana on nimettömäksi jäävä pikkukaupunki ja sen lähiluonto. Kirjassa kesät ovat rutikuivia ja kuumia, kasvitaudit ja tuholaiset uhkaavat satoa, metsäpalot riehuvat viikkoja ja lasten rakasta lähilampea uhkaa tuhoutuminen. Lapsille selviää, että tomu on saastuttanut melkeinpä koko maapallon ja jotakin pitäisi tehdä muutenkin kuin vain lähilammelle.
Pikkukaupungin takamailla asuu ”harmaita”, eli viljelijöitä, tieteilijöitä, insinöörejä ja ylipäätään ihmisiä, joita huolettaa ilmastonmuutos ja jotka yrittävät tehdä jotakin. Viherpiipertäjä on sana, jota ehkäpä käyttäisimme näistä ihmisistä ja se sana paljastaa vähättelyn, jonka tällaiset ihmiset usein saavat osakseen.
Kirjan sanoma on lohdullinen. Yhdessä asioille voidaan tehdä jotakin. Hyviäkin asioita tapahtuu. On kuitenkin tosiasia, että vaikka ihmiset haluaisivat toimia luonnon parhaaksi, se on joskus todella vaikeaa. Toivoa kuitenkin on eikä edessämme häämötä maailmanloppu, vaikka joskus siltä kuulostaisikin.
Tarina on seikkailullinen ja sopii alakouluikäisille. Värikkäät kuvat jokaisella aukeamalla keventävät sisältöä oleellisesti. Ekaluokkalaisille kirjan allegoriat (vertauskuvat) omaan maailmaamme voivat olla liian vaikeita. Pienikin lapsi kyllä ymmärtää, että luonnon saastuminen on huono asia ja että kaikki aikuiset eivät pysty samalla tavalla vaikuttamaan kaikkiin asioihin. Isommat lapset toivon mukaan osaavat jo miettiä, onko suora toiminta oikeutettua. Pyhittääkö tarkoitus keinot, jos haluaa tehdä hyvää ja tarkoituksena on pelastaa luonto?
Kirjan lopussa oleva tieto-osuus ilmastonmuutoksesta on oivallinen lisä. Toivottavasti mahdollisimman moni lapsilukija jaksaisi silmäillä sen läpi.
Näkymätön myrsky
Pelttari, Mikko (teksti)
Kunnas, Noora (kuvat)
2019
