Tuttu tv:stä, lukee kirjan takakannessa. Onneksi ei ole. Kaarle-koirasta kertova tv-sarja perustuu kirjoihin ja mieluummin luen ensin kirjan ja katson sitten elokuvan tai animaation. Kaarlea on ilmeisesti esitetty maksukanavilla tai Pikku Kakkosessa kai lauantaiaamuisin, koska olen onnistunut välttämään sen aivan kokonaan. En siis tiedä, millaisena kirjan päähenkilökoira animaatiossa esitetään, adhd-sählärinä, hienostuneena dandy-herraskoirana vai ihan vaan koiramaisena koirana.
Kirjoittaja-kuvittaja ei ole ranskalainen vaan britti mutta ehkä juuri siitä syystä kirjassa Kaarle, alkuperäisteoksessa muuten Claude, henkii kirjan perusteella kliseistä ranskalaisuutta. Ulos lähtiessäänkin se pukee päähänsä baskerin ja hienon punaisen villapaidan. Mukana seuraa Lordi Nukkasukka, jonkinlainen unikaveri, joka ainakaan kirjassa ei puhu. Kaarlen kotikaupunki on Tassula. Kirjan kuvat ovat kovin viitteellisiä mutta koristeelliset katulamput, tyylikkäät ihmiset ja fiinit kahvilat tuovat mieleen heti Pariisin.
Kirjassa on tekstiä vähän ja helppo tarina sopiikin parhaiten pienemmille lukijoille ja kuuntelijoille. Tarina etenee suoraviivaisesti ja leppoisasti ilman kovinkaan kummoista jännitystä. Sarjan ensimmäisessä osassa Kaarle käy ensin baskerikaupassa ja taidemuseossa ja vie sitten nuupahtaneen sukkansa sairaalaan. Kolmasluokkalainen lukaisi kirjan kymmenessä minuutissa mutta hymähteli kyllä sukalle.
Niukkaväriset piirrokset ovat hauskoja ja hahmot ilmeikkäitä. Tähän mennessä kirjasarjassa on ilmestynyt vasta ensimmäinen osa mutta jatkoa on tulossa ainakin kahden kirjan verran. Näppärän kokoinen pikkukirja tuo mieleen Ada Gootit ja Ottilia-kirjat.
Mutta se ikuinen vertailu kirjan ja elokuvan välillä… Pidän melkeinpyhänä nyrkkisääntönä sitä, että kirja ensin, elokuva sitten. Tämä perustuu siihen, että elokuvan katsomisen jälkeen ei kirjaa pysty enää lukemaan pelkkänä tekstinä omaa mielikuvitusta käyttäen. Lukukokemus on sen jälkeen menetetty ja auttamatta pilalla. Niinpä lapseni on lukenut ennen elokuvan katsomista kiltisti kaikki Harry Potterit, 13 osaa Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjaa, Spiderwickin kronikat, Roald Dahlin kirjat (Matilda, Iso kiltti jätti, Jaakko ja jättipersikka jne.) jne. Lukujonossa on vielä mm. Mustesydän, Tarina vailla loppua, Kultainen kompassi ja Pimeä nousee. Molly Moon -kirjaan perustuvaa elokuvaa vaan ei harmi kyllä löydy Suomesta ja suomeksi.
Olen joutunut monta kertaa menemään itseeni pyhän sääntöni kanssa. Esimerkiksi Narnian ja Astrid Lindgrenin ja Viisikko-kirjojen kohdalla. Olipa nimittäin yllätys huomata, miten (tämä ei oikein siedä päivänvaloa mutta kirjoitetaan se nyt kuitenkin…) tönkköraskasta ja polveilevaa niiden teksti on nykylastenkirjallisuuteen verrattuna. Iki-ihanaksi muistamani Mio, poikani Mio osoittautui uudelleenluettuna puisevan jaarittelevaksi ja tarinan lumo oli kirjasta kadonnut. Samoin on käynyt monen muun lapsuuteni kirja-aarteen kohdalla. En ole tohtinut tuputtaa näitä edes kaiken eteen kannetun ahmivalle lapsellenikaan – tarjontaa on sen verran runsaasti.
Kirjan ja elokuvan vertailu on sinänsä turhaa ja tarpeetonta. Ne ovat eri taidemuotoja ja niiden tarinankerronta perustuu eri keinoihin. I.K.J. eli Iso kiltti jätti heräsi elokuvassa henkiin aivan uudella tasolla: unipullot ja niiden varasto, jätin koti ja salaperäinen hiippailu lastenhuoneiden ikkunoiden takana jatkaa elokuvan keinoin huimasti yli siitä, mihin kirjan teksti ja oma mielikuvitus vaivoin yltävät. Viisikoista filmattu sarja taas puki 1940-1960-luvuilla kirjoitettujen kirjojen lapset ja loihti miljöön todellakin 40-luvulle; olin lapsena mielikuvissani itse sijoittanut lapset kutakuinkin omaan lapsuuteeni enkä äitini lapsuuteen. Kirjat aukenivat aivan uudella tavalla, kun sarjassa näkyikin ”antiikkisia” autoja ja puhelimia, lapsilla olikin polvihousut ja kauluspaidat, muistaakseni aikuisten pyörät jne.
Muutama netistä kaivettu Kaarle näyttää ihan mukavalta katseltavalta. Värimaailma on sama kuin kirjoissa ja tarinan tempo rauhallinen. Kaarle muuten muistuttaa graafisesti kovasti Ressu-koiraa. Lapsena pidin Snoopy-animaatioista, jotka herättivät Ressun henkiin; olivathan ne yksiä ja samoja teemoja toistelevat sarjakuvastripit aika tylsiä: Ressu koppinsa katolla lentäjää leikkimässä, Amadeus leikkipianoa pimputtamassa, Tellu nokkelasti sanailemassa. Vasta liikkuva kuva antoi Ressulle persoonan.
Smith, Alex T.
Kaarle kaupungilla
2019
