Kaikissa kirjastoissa joudutaan kaksin käsin äyskäröimään pois vanhempaa kirjallisuutta uuden tilalta. Monet ysärikirjasarjat joutuvat kovaa vauhtia mestauslavalle. Nakkasin kesälukemisiksi automatkalle ja uimarannoille tusinan kirjaston poistamia Kirjavia kukkoja. Helteen lamaannuttamana ja ihan mielenkiinnostakin tulin lukeneeksi ne myös itse.
Kirjojen tarinoissa ei ole mitään vikaa: ne ovat suomalaisten ykkös-lastenkirjailijoiden kynästä ja sen huomaa. Samuli, Helsingin herra kertoo siitä, miten Samuli joutuu kaupunkireissulla eroon äidistään ja päätyy oudon tätsyn ja ilveksen seuraan; hulvattomia juonenkäänteitä. Villilä-kirjat kertovat pienestä maaseututaajamasta, jossa kaikki lapset leikkivät yhdessä ja keksivät hauskoja juttuja ihan omasta päästään, ilman digitaalisia laitteita; Listahirmut-kirjat pulppuavat tyttöenergiaa, Severin yllätysvieras kertoo kulttuurieroista ja väärinymmärryksistä jne.
Iso osa sarjan kirjoista on ysäriä tai vuosituhannen alusta ja senkin kyllä huomaa. Kirjojen ulkoasu on vaisu, ainakin jos vieressä on uudempaa lastenkirjallisuutta. Isoin ongelma kirjoissa lienee kuitenkin niiden vanhentunut maailma, joka ei ehkä aiheuta resonanssia lapsilukijassa. Toisaalta: eihän lastenkirjallisuuden tarvitse kuvata nykyaikaa, vaan tarinat voivat sijoittua menneeseen, tulevaan tai kuvitteelliseen aikaan ja paikkaan. Monissa lapsuuteni kirjoissa viehätti juuri niiden tarjoama ajankuva: Viisikot, Tiinat, Selja-sarja, Saariston lapset, Eemeli jne; esimerkkejä löytyy pitkä jono. Ei haitannut, vaikka kirjoissa kuvattiin vaikkapa kansakoulua ja oppikoulua, menneen ajan maaseutua piikoineen ja renkeineen, ulkohuusseja ja saunanlämmitystä; koululaiset kirjoittivat mustekynillä, tytöillä oli baretit ja olkalaukut koulureppujen sijaan.
Kaikkea ei tarvitse ymmärtää mutta jos itselle itselle tuntemattomia elementtejä on liikaa, kirjojen maailma voi alkaa tuntua liian vieraalta ja samaistumispinta kapenee. Jouduin selittämään 10-vuotiaalle tytölleni, miten Villilän lapset nauhoittivat radio-ohjelmiaan kaseteille, mitä olivat levykkeet, joilla olevia pelejä Samuli uuden tuttavuutensa kanssa kirjassa pelaa tätsyn kotimikrolla, mitä olivat Severin yllätysvieraalla oleva sylitietokone ja kertakäyttökamera ja miksi perheen puhelimen kuulokkeeseen vastataan eräässä kirjassa sukunimellä.
Teknologia on kehittynyt käsittämätöntä vauhtia viimeisen 10–15 vuoden aikana. Äkkiä ollaankin tilanteessa, jossa tietyt arjen asiat ovat säilyneet muuttumattomina mutta samalla arki on joiltain osin radikaalisti muuttunut. Ubiikkiyhteiskunta, eli joka puolella läsnäolevan teknologian arkisovellukset hivuttautuvat vaivihkaa ympärillemme.
Milloin vanhentunut teknologia muuttuu retroksi? Minä koin Kirjavia kukkoja lukiessani muutaman nostalgianväristyksen mutta 2010-luvun lapsi tuskin niitä tuntee. Hän ehkä ihmettelee, miksi kirjoissa ei kerrota, kenen puhelin soi; sehän voi olla isän tai äidin henkilökohtainen puhelin tai jomman kumman työpuhelin tai kenen tahansa perheen kolmesta lapsesta… Osa lapsista toivottavasti innostuu vanhempiensa (tai isovanhempiensa) nuoruutta tai lapsuutta kuvaavista kirjoista, sillä ne lisäävät ymmärrystä menneestä.
