Klassikkoainesta

Lontoon kuninkaalliset kanit -sarja tuo mieleen Vompelit, tuon samaan kaupunkiin sijoittuvan klassikkosarjan. Siinä harmittomat ja suloiset Vompelit siivoskelivat Wimbledonin puistoa ja kierrättivät ihmisten heittämää tavaraa omiin tarpeisiinsa. Molemmissa sarjoissa älykkääksi yhdyskunnaksi järjestäytyneet eläimet touhuavat ihmismaailman rinnalla omiaan.

Lontoon kuninkaalliset kanit -sarjan päähenkilö on kaninpoika Sulo Ruskeahäntä. Kuten tarinan klassiseen kaavaan sopii, se on pienikokoinen maalaiskaninrääpäle, joka joutuu käyttämään silmälappua. Syy silmälappuun meni minulta ohi tai sitten sitä ei ole vielä edes mainittu. Sulo tutustuu kaniyhteisön ulkopuolella elelevään omituiseen Horatioon. Kanipapparainen ei olekaan vanha ja höpsö, kuten yleisesti luullaan, vaan entinen Kaartin jäsen. Kun sattumalta paljastuu salaliitto Englannin kuningashuonetta vastaan, niin Sulo ajautuu suorittamaan kylmiltään suurta tehtävää.

Kirjan ideana on Englannin kuninkaallisia suojeleva, vuosisatoja vanha kanijärjestö. Sen käytävät ulottuvat Buckinghamin palatsin alta ympäri Lontoota ja sen tuttuja ja tärkeitä maantieteellisiä paikkoja ja rakennuksia. Kaartin kanit taistelevat tauotta ilkeitä rottia eli ratseja vastaan. Ratsit yrittävät horjuttaa kuningashuoneen mainetta ja koko kuningashuonetta.

Hyvä oivallus on kuvata ratsit tietotekniikkaan vihkiytyneeksi, ketteräksi sissijärjestöksi siinä missä kanien kaarti on kaatua omaan kömpelöön byrokratiaansa ja vanhentuneeseen teknologiaan. Eiköhän se näin osittain ole ihmisten maailmassakin: kun hakkerit ja muut rikolliset jo operoivat aivan uusilla kentillä, valtiota puolustavat tahot jumittavat hitaan virkakoneiston ja hitaiden tietojärjestelmien ongelmiin.

Pienemmällekin alakouluikäiselle Lontoo, Pariisi ja vaikkapa Venetsia ovat turistinähtävyyksineen joiltain osin tuttuja. Historiallinen tausta ja poliittinen merkittävyys on monien paikkojen kohdalla toki lapselle hämärä ja omaa käyntikokemustakaan harvemmalla vielä on. Aku Ankka, animaatiot ja muu lastenkulttuuri pitävät kyllä huolen, että lapsi tunnistaa jo alakouluikäisenä Big Benin ja Towerin linnan. Tällaisiin paikkoihin voi kevyesti sijoittaa tarinan joutumatta selvittämään lukijalle, millaisesta paikasta on kyse.

Suomessa ei oikein ole samanlaisia lastenkirjoihin kelpaavia legendaarisia paikkoja, jotka jo itsessään olisivat käsitteitä ja joilla olisi valmis tarina. Ei tule äkkiseltään mieleen, mikä paikka olisi Suomessa yltänyt kunnolla Suuren Seikkailun tapahtumapaikaksi. Lastenkirjoissa perheet kyllä käyvät Lintsillä ja Korkeasaaressa ja ajavat ratikalla mutta siihen se sitten jääkin. Puluboissa usein esille tuleva Mannerheimintie ei liene tuttu kuin pääkaupunkiseudun lapsille. Aikuisten proosassa on ihan yleistä, että romaani sijoittuu vaikkapa Helsingin Punavuoreen tai Kallioon.

Miettikääpä citykaneista kertovaa kirjasarjaa, joka sijoittuisi Töölönpuistoon tai Suomenlinnaan. Citykanien kaarti, jonka tehtävänä olisi suojella presidenttiparia? Ei oikein kuulosta vetävältä.

Pieni kustannusyhtiö Sitruuna on onnistunut saamaan itselleen lottovoiton, jos nyt ei ihan pääpalkintoa niin ainakin kuusi oikein. Onnittelut siitä! Lontoon kuninkaalliset kanit ovat klassikkoainesta. Tulossa on ainakin vielä sarjan kolmas osa ja varasin sen jo itselleni kirjastosta. Näitä lisää!

Lontoon kuninkaalliset kanit
Lontoon kuninkaalliset kanit – Pako tornista

Montefiore, Santa ja Simon Sebag (teksti)
Hindley, Kate (kuvitus)
Sitruuna 2018