Isoäitien iltasadut -kirja nostaa joissakin kohdin niskavillat pystyyn, vaikka juuri näitä satuja olen itsekin kuullut jo pienenä lapsena ja pystyn vielä tavoittamaan niiden lumouksen. Kirjan satuja lukiessa kieltämättä mietin, minkä ikäisille lapsille niitä voi lukea ja miten paljon julmat kohdat vaativat selitystä, vai vaativatko ollenkaan. Uusioperheiden aikana jo ilkeä äitipuoli on hahmona ongelmallinen.
Näytin taannoin eräälle päiväkotiryhmälle päiväkodin kellarista löytyneitä vanhoja klassikko-diasatuja 70-luvulta. En ollut yhtään valmistautunut raakoihin juonenkäänteisiin ja ajauduin hätäpäissäni lennosta sepittelemään niihin loivennuksia: Hannu ja Kerttu eksyvät metsään, kun iskä lähtee asioille kesken puunhakkaamissavotan. Isä ei siis päätäkään hankkiutua jälkikasvusta eroon, kun ruokaa ei riitä kaikille perheenjäsenille. Susi ei huku jokeen vatsa täynnä kiviä vaan suden vatsa kursitaan kiinni ja susi pötkii pakoon. Ruman ankanpoikasen kohtaamat eläimet ja ihmiset eivät kurmota kilttiä linnunpoikaa potkien ja nokkien henkihieveriin.
Monet kirjan vanhimmista saduista ovat alun perin aikuisille kirjoitettuja. Grimmin veljekset sorvasivat 200 vuotta sitten vanhoista kansansaduista aikuisille kirjalliset versiot (mm. tästä kirjasta löytyvät Prinsessa Ruusunen, Bremenin soittoniekat, Hannu ja Kerttu, Punahilkka, Tuhkimo). H. C. Andersen kynäili samoihin aikoihin aikuislukijoille kansansatujen henkeen kokoelmasta löytyvät sadut Ruma ankanpoikanen, Keisarin uudet vaatteet, Villijoutsenet ja Todellinen prinsessa. Kirjaan on poimittu satuja myös mm. Mika Waltarilta, Marjatta Kurenniemeltä, Martti Haaviolta ja Sakari Topeliukselta.
Monista vanhoista saduista Disneyn siirappiversiot ja muut moderninnokset ovat nykylapselle ne oikeat satuversiot. Niissä julmuuksia onkin siloteltu raskaalla kädellä: paha ei aina saa palkkaansa ja karuimmat kohdat on sorvattu ajan henkeen sopiviksi, eli monesti jopa epäuskottavan pliisuiksi. Vanhojen satujen itseisarvo on siinä, että ne ovat aikansa tuotteita ja osa kulttuurista kirjallista perinnettämme. Lapsiystävällisyys pääsääntöisesti rapauttaa kirjallisia ja kansanperinteellisiä hienouksia ja etäännyttää tarinaa alkuperäisestä versiosta niin, että mielestäni aina ei voi enää edes puhua samasta sadusta.
Ehkäpä tutun, turvallisen aikuisen kanssa luettaessa pahuus ei lävähdä silmille ja lapsi pystyy jäsentämään wanhojen satujen murhat, vainoamiset, tapot, kidutukset ja kuolemantuomiot sadun maailman elementteinä. Pienimmille pilteille en ihan kaikkia kirjan satuja iltasaduiksi kuitenkaan suosittelisi. Kultakutri ja kolme karhua toki toimii taaperoikäisillekin.
Isoäidin satukirjan kuvat henkivät hurmaavasti Maija Karmaa, jonka satukuvat ovat iskostuneet monen lukijapolven alitajuntaan niinä ”oikeina” satukuvituksina. Isoäitien iltasadut on varsin kaunis kirjaesine, jota mielellään selailee ja tutkii. Hienona yksityiskohtana on kullanvärinen sivumerkkinauha ja kannen kultaiset kirjaimet. Itse kuuntelin 80-luvulla samojen satujen hieman eri versioita satukasetilta. Kolkommasta käyttöliittymästä huolimatta C-kasettikin imaisi sadun maailmaan niin vahvasti, että osaan vielä satujen repliikkejä ulkoa ja höystän niillä joskus omille lapsilleni suunnattua puhetta; Pikku kiliset, vuohikultaiset, emo maitoa tuo, juoskaa emon luo…
Isoäitien iltasadut
Mela, Paula (kuvitus)
Otava
2021
