Lapsuuteni kirjahyllyyn sisältyi viisi osaa Hauskan sarjan kirjoja. Alkukesän muuton yhteydessä konmaritus meinasi ohjata roskikseen viimeisen osan sarjasta – muut osat olen jo viskannut aiemmin mäkeen. Kirjastoalan ihmisenä heitän kirjoja pois vain hyvästä syystä (liian rikki, likaisia tai muuten elinkaarensa päässä). Tämän sarjan kirjojen kohdalla syynä on tarinoiden sisältö. Luettuani muutaman kerran omille lapsilleni sarjan kirjat olen siirtänyt ne nostalgiaväristyksistä huolimatta yksi toisensa jälkeen paperinkeräykseen.
Hauskan sarjan tarinat heijastelevat aikansa ihanteita ja sukupuolirooleja. Tarinat ovat kasvatuksellisia, kuten lastenkirjat Jörö-Jukan tyyliin ennen olivat: jos teet (tai et tee) näin, niin sinulle käy näin.
Mitäpä näistä juonista voisi ajatella:
Tuhma polle -kirjassa yksitoikkoiseen karusellielämään kyllästyvä poni karkaa. Se pääsee tai joutuu pahaan maailmaan ja ojasta allikkoon. Monien mutkien kautta koni pääsee palaamaan tuhlaajapoikana kotiinsa, joka onkin maailman ihanin paikka. Pikku metsäkauris -kirjassa Rauni-bambi taas ei kuuntele äitinsä neuvoja ja lähtee kotoa haahuilemaan liian kauas metsään. Huonostihan siinä on käydä.
Entäpä Ahkerat kissanpojat sitten: Sirkus on tulossa kaupunkiin, mutta äiti sairastuu ja isä on töissä. Pikkukisut joutuvat ahkeroimaan: he tiskaavat, silittävät, kiillottavat huonekalut (!) ja puunaavat kotia kuin Ingallsin Laura – enemmän kuin tervejärkinen kotiäiti viitsisi yhden päivän aikana. Tyttökisu vielä tokaisee veljelleen, että “tytöt tietävät kodinhoidosta paljon enemmän kuin pojat!” Kisumisut missaavat hartaasti odottamansa sirkuskulkueen mutta toteavat, että voivathan he mennä katsomaan sitä vuoden kuluttua. Isä yllättää raatajat ja tuo perheelle liput sirkukseen. Tarinan opetus haiskahtaa protestanttiselle etiikalle (tai etikalle) eli pyyteetön työnteko ja osaansa tyytyminen on se, mikä lopulta palkitsee. Olisikin näin…
Ahdistavin kirjoista oli Pikku ystävät, jossa sisko ja sen veli joutuvat kotinsa romahdettua tien päälle. Nohevat lapset vaihtavat korin omenoita aina kalliimpiin ja käytännöllisempiin hyödykkeisiin. Lopulta heillä on vene, jolla he päätyvät melkein autiolle saarelle. Siellä he vaihtavat veneen vanhan ukkelin mökkeröön. Ukko soutaa pois ja lapset jäävät onnellisina elämään loppuelämäänsä paratiisissa, jonne ei maailman pahuudet lonkeroitaan ulota. Saarella kasvaa hedelmiä ja virtaa raikas lähde. Mikäpä siinä ollessa, jos ei kaipaa toisten ihmisten (tai ylipäätään aikuisten) seuraa ja vegaaniruoka maittaa.
Miten juonia voisi selittää nykylapsille? Ainakin Pikku ystävissä herää aikuisellakin kysymys jos toinen. Eikö kukaan sukulainen kaipaa lapsia? Eivätkö he pääse lastenkotiin? Miksi he eivät pyydä apua keneltäkään aikuiselta? Entä jos lapset haluaisivat saarelta pois? Jos jompikumpi vaikka sairastuisi? Tai he haluaisivat tavata muita ihmisiä, avioitua ja perustaa perheen? Ja: eikö siinä ole jotain outoa, että sisko ja veli asustelevat yhdessä kuin aviopari?
Entäpä vielä Kuningas Leo, joka toistaa antiikin tarinoiden ja kansansatujen juoniaiheita: viidakon eläimet päättävät, että vahvimmasta tulee kuningas. Kolme vahvinta asettuu ehdolle: Leo, kirahvi ja muistaakseni norsu. Kaksi jälkimmäistä kilpailevat rehellisesti ja suorittavat itsenäisesti annetut tehtävät. Leo taas valjastaa kani-ystävänsä kaivamaan tunnelin vuoren läpi ja järsimään kilpailussa kaadettavan puun puoliksi poikki. Lintuystävä taas joutuu esittämään kiveä kivenheittokisassa.
Ihan ei ehkä demokratia toteudu, jos voittaja on se, joka valjastaa lähipiirinsä mukaan huijaukseen. Kyse on kuitenkin vallasta ja vallankäytöstä, ei mistään eläinten leikkimielisistä olympialaisista. Karmealla tavalla kirja onkin dystooppinen maailmankuvaus: eläinkansa hurraa, kun Leo kruunataan kuninkaaksi. Kirjalle voisi laatia pari jatko-osaa: Leo perustaa puolueen, Leo ja toisinajattelijoiden vankileiri sekä Diktaattori Leo. Kauan eläköön Leo!
Sarjan kirjat tuskin ovat suomalaista alkuperää. Jostain syystä kirjoista ei löydy kirjoittajan ja kuvittajan nimiä ollenkaan. Mikseiköhän? Tämä kysymys siis ilman mitään ironiaa…
