Anttu ei pääse muiden leikkiin mukaan, koska on dauni ja honottaa. Miksi muka dauni ei voi olla poikien leikin neljäs muskelisoturi, Anttu ihmettelee. Siinäpä kysymys. Tässä maailmassa riittää, että on hieman erilainen. Eikä tarvitse olla edes downin syndroomaa, että Ei Kuulu Joukkoon.
Neljä muskelisoturia -kirjalla on tärkeä sanoma. Erilaisuudensietokyky on monilla kohtalaisen alhaalla, vaikka asia sinänsä on itsestään selvä: erilaisuutta pitäisi pystyä hyväksymään ympärillään. Kirja ei onneksi saarnaa eikä alleviivaa. Vaikka pojat eivät ota leikkiin mukaan, heitä ei kuvata ilkeinä lapsina.
Kaikkihan saavat sitä paitsi vapaa-ajallaan valita, keiden kanssa aikaansa viettävät, eikö? Vaiko?
Anttu pääsee leikkii mukaan vasta, kun tulee vahingossa todistaneeksi, että on tarpeeksi hyvä. Vasta sitten muut pojat näkevät hänet ihmisenä erilaisuuden takana. Sama kaava toteutuu jatkuvasti aikuisten maailmassa vammaisten, ulkomaalaistaustaisten, homoseksuaalien tai muulla tavoin erilaisten ihmisten kohdalla: heistä tulee tasavertaisempia muiden kanssa vasta, kun heidät nähdään ensisijaisesti ihmisinä, joilla nyt sattuu olemaan jokin erilaisuuden piirre. Anttu on poika, jolla on downin syndrooma – hän ei ole down-poika.
Miten tällaista elämän perustotuutta pystyy opettamaan lapsille, kun se ei aikuisiltakaan luonnistu? Maailma ei ole tältä(kään) osin valmis, eikä tule ehkä koskaan olemaan; erilaisuuden vieroksuminen on ihmiselle, kuten useille muillekin eläimille lajityypillistä. Kulttuuri, koulutus ja kasvatus sinänsä suitsivat eläimellistä puolta meissä mutta nekään eivät estä sitä, etteikö mieleemme ponnahtaisi ajatuksia, joita nykyaikana pidetään sopimattomina: vaikkapa salamannopea alitajuinen erottelu meihin ja muihin; tuo ei kuulu meidän joukkoomme.
Kirja kertoo osuvasti siitä, että Anttu itse joutuu tekemään töitä ja ylittämään itsensä murtaakseen ennakkoluulot. Kirja ei sitä kerro, mutta tulkitsen itse, että tämä nostaa Antun itsetuntoa niin, että hän itsekin kokee olevansa tarpeeksi hyvä.
Muutosta ei helpolla tapahdu, vaikka vanhemmat kotona ja opettaja koulussa puhuisivat erilaisuuden hyväksymisestä.
Kaikkihan periaatteessa tietävät, miten maailmassa kuuluisi olla, käytännän tasolla tilanne onkin sitten toinen.
Neljä muskelisoturia
Kallioniemi, Tuula: teksti
Bast, Terese: kuvitus
2018
