Muodonmuutoksia ja erikoinen isä

Jello ja nolo nokkahuilu kertoo arviolta 7-vuotiaasta Jello-pojasta oikeastaan kolme tarinaa. Kaikissa niissä tapahtuu taianomainen muutos. Ensimmäisessä tarinassa Jello nolostelee nokkahuilun soittoa koulussa niin, että onnistuu jotenkin vaihtamaan osia pihapuun kanssa. Hän viettää puuna kesän ja syksyn, kunnes päättää, ettei nokkiksensoitto nyt ihan NIIN noloa olekaan. Toisessa tarinassa Jello kutistuu rotan kokoiseksi ja pääsee tutustumaan rottien koloihin todetakseen, että rotat ON ällöjä. Kolmannessa tarinassa isä muuttuu jättitomaatiksi. Jelloa kouluun saattava tomaatti-isä ei ole koulun lapsille ongelma mutta aikuisille kylläkin: he nauravat ja ovat tälle epäystävällisiä.

Metamorfoosit ovat juuri sellaisia, kuin mitä pikkulapsi hyvinkin voisi mietiskellä: vitsi jos vois muuttuu puuksi tai rotaksi tai mitä jos isä muuttuis jättitomaatiksi. Juonissa on jotakin perin vanhanaikaista ja opettavaista: oma toive ja omat mielipiteet eivät aina ole ihan loppuun saakka mietittyjä ja se tulee päähenkilölle juonenkäänteiden myötä selväksi.

Kirja kertoo sivulauseissa paljon myös Jellon isästä: isä kutoo makuuhuoneessa mattoa, virkkaa, rakastaa siivoamista, tuijottaa tietokoneen ruudulta lohikäärmettä, maalaa pääsiäismunia, kattaa terveysteen kanssa hopealusikat ja kuuntelee hevimusiikkia; viimeksi mainittu nyt vasta outoa onkin… Selvä hipsteri tai muuten vaan erikoinen tyyppi.

Omalla kohdallani Jello jäi etäiseksi hahmoksi, vaikka hän tarinan päähenkilö onkin. Omituisuutta löytyy niin monesta tarinan elementistä, että Jellon maailma on kaikilta osin vinksahtanut. Tarinaan pitäisikin sukeltaa niin, ettei oleta Jellon olevan tavallinen koulupoika reaalimaailmassa, vaan sadun päähenkilö. Ja sadussahan kaikki on mahdollista. Ehkäpä lapsilukijat, joiden mielikuvitus virtaa tuoreempana ja notkeampana, saavat kosketuspintaa hahmoihin ja ympäristöön.

Lyhyiden virkkeiden vuoksi kirja sijoittuu helppolukuisten kategoriaan. Ikäsuositukseksi onkin merkitty +6.

Kirjan fonttivalinta pistää silmään, vaikka tuskinpa lapsilukijat siihenkään kiinnittävät huomiota.

Jello ja nolo nokkahuilu
Salmi, Veera (teksti)
Jormalainen, Emmi (kuvitus)
2019