Lapsi tai lapset joutuvat tai pääsevät pidemmälle lomalle omaperäisen sukulaisen luokse ja joutuvat samalla seikkailuun. Tämä alkuasetelma on tuttu monista lastenromaaneista. Nopeasti muistin syövereistä nousevat ainakin nämä: Salamarin Terttu -sarja (Mikko ja Liisa lomailevat setänsä luona), Pimeä nousee -sarja (lapset vierailevat isoisänsä luona), Talo ulapalla -sarja (lapset vierailevat setänsä luona), Kauhuagentti Nelli Rapp -sarja (Nelli vierailee enonsa luona), Taikuuden talo -sarja (lapset vierailevat isoisänsa luona), Surkeiden sattumusten sarja (sisarukset päätyvät asumaan mitä erikoisempien sukulaisten luokse), Archie Greene -sarja (päähenkilöpoika muuttaa serkkujensa luokse), Edu Rihveli -sarja (poika joutuu pähkähullun isosetänsä ja hullun isotädin luokse), Myyttihovi-sarja (sisarukset joutuvat viettämään kesää isovanhemmilleen), Seikkailijat ja kirottu linna (sisarukset joutuvat viettämään lomaansa isäsetänsä luokse)…
Poistuminen arjesta avaa siis portteja fantasian maailmaan, joskaan ei yleensä aivan kertaheitolla. Salaisuuksia paljastuu usein pikku hiljaa, kunnes päähenkilö/päähenkilöt ovat kaulaansa myöten seikkailussa. Näin tapahtuu myös Hilma-täti -sarjan kirjoissa. Vaikka sarja on nimetty tädin mukaan, tapahtumat käynnistyvät vasta alakouluikäisen Vilja-Liinan tullessa viettämään lomaa tädin luokse. Kaveriksi löytyy samanikäinen helsinkiläispoika Sakari. Kolmikko täydentää toisiaan ja veikkaanpa, että jos sarjalle tulee jatkoa, he ovat jatkossakin erottamaton trio. Ripaus taikaa ja salaperäisyyttä tuo kirjoihin fantasiaulottuvuuden, vaikka reaalimaailmassa vahvasti liikutaankin. Sarjan toinen osa paljastaa lisää asioita omaperäisestä, boheemista Hilma-tädistä ja tämän erityislaatuisuudesta. Ei ihan turha täti.
Periferian asukkaille pääkaupunkiseudun paikat, niihin ladatut merkitykset ja eri paikkojen välimatkat eivät välttämättä avaudu: mitä päätelmiä lukijan pitäisi tehdä, jos päähenkilö asuu vaikkapa Vallilassa; mitä jää ymmärtämättä? Mitä toisaalta opitaan? Nyt lukija voisi oppia ainakin sen, Annantalossa taiteillaan, kaupungissa on luonnonhistoriallinen museo ja Helsingin Vallilassa sijaitsee ihan oikeasti kahvinpaahtimo.
Kirja kosketti sattumalta minua syvälle. Oma, kauan minulle kadoksissa ollut isotätini nimittäin työskenteli kahvinmaistajana Vallilan paahtimolla. Vierailuni hänen luonaan parikymmentä vuotta sitten avasi minulle oven sellaiseen maailmaan, josta voisin ammentaa aineksia lastenromaaniin. Mikä parasta, kaikille tarinoille voi itse kirjoittaa onnellisen lopun.
Yleisesti ottaen Suomen kaupunki- ja kuntakartta näkyy varsin suppeasti lastenkirjoissa. Tämä on harmillista, sillä olemassa olevien paikkojen kytkeminen tarinaan avaisi niihin aivan omanlaisiaan historian ja kulttuurin ulottuvuuden. Suurimpien kaupunkien huvipuistot ja eläintarhat vilahtavat joskus lastenromaanien sivuilla mutta muu oikea Suomi jää vahvasti paitsioon. Tapahtumapaikkana on useimmiten geneerinen ’maaseutu’, ’pikkukaupunki’, tai ’pikkukylä’. Maijaliisa Dieckmann on rikastanut lastenkirjallisuutta tällä saralla historia-aiheisilla lastenromaaneillaan. Toivottavasti saamme lukea myös Hilma-tädistä useamman kirjan verran. Kyllä se pääkaupunkitietouskin on aina ihan tervetullutta.
Lehtinen, Nora (teksti)
Muhonen, Anne (kuvat)
Hilma-täti ja kuutamoseikkailu 2022
Hilma-täti ja ullakon kummitus 2021
