Kauhea Gabriel Hullo on ihan loistava

Runot ja lapset kohtaavat liian harvoin. Ilman aikuisten avustusta nämä kohtaamiset jäisivät äärimmäisen harvalukuisiksi. Lapsi törmää riimeihin pääasiassa laulujen sanoituksissa ja niitä ei ehkä osata ajatella ensisijaisesti tekstinä vaan musiikin osana.

Käsittääkseni alakoulun äidinkielen tunneilla runot, niiden lukeminen ja kirjoittaminen ovat yleisesti ottaen aika minimissä, jos opettaja ei nyt satu olemaan erityisesti sanataiteen ystävä ja varta vasten nosta runoja oppitunnin aiheeksi.

Lastenrunokirjoissa on tarjontaa pilvin pimein. Silti ne jäävät useimmilta perheiltä kirjaston hyllyyn. Kuvakirjoista löytyy myös runomuotoisia kirjoja sisäänheitoksi lapsille aiheeseen mutta enimmäkseen käännöskirjoina. Julia Donaldsonin ja Axel Schefflerin riemastuttavat runokuvakirjat (Reino Raitakatti, Olli Oksamies, Sepe Superliero, Onko luudalla tilaa jne.) toimivat monenikäisillä lukijoilla ja ne ovatkin monelle perheelle tuttuja. Suomalaisia runokuvakirjoja parhaasta päästä ovat Emilia Lehtisen (teksti) ja Laura Valojärven (kuvat) hienot kirjat Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille, Kulta, voisitko syöstä tulta? ja Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti.

Vähemmän tunnettu Juha-Pekka Koskisen Gabriel Hullo -kirjasarja on sekin lapsille loistava johdatus riimittelyyn ja runoihin. Sarjaan on (onneksi!) ilmestynyt uusi osa tänä vuonna. Kirjojen tarinoista löytyy kaikki ainekset, mitä hyvissä tarinoissa nyt voi toivoa olevan: kiinnostava päähenkilö (kummituksia näkevä poika nimeltä Gabriel Hullo, jota myös Kaapoksi kutsutaan), sopivasti sivuhenkilöitä (naapurin tyttö Kaisu, Gabrielin isoisien aaveet sekä vanhemmat, jotka eivät aaveisiin usko), jännitystä (kummitustarinathan ovat aina lähtökohtaisesti jännittäviä), seikkailua (vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää) ja lapsilukijaa miellyttävät seesteiset loput.

Sarjan uusimmassa osassa Gabriel ja ystävänsä Kaisu etsivät taidemuseosta kadonnutta peikkoaiheista taulua. Kuten kirjan nimikin jo kertoo (Gabriel Hullo & pihistelevä peikko), tarinassa lapsia vastassa on jälleen jotain muuta kuin ihminen.

Sarjan kirjoissa riimiparit ovat pääsääntöisesti ilmiselviä ja yllätyksettömiä kuin Yön biiseissä konsanaan: silloin-illoin, noitua-koitua, näinkään-päinkään, vasten-lasten ja ehkä juuri siksi tarinat vetävät lukijan mukaansa. Ei tarvitse ponnistella pysyäkseen kärryillä. Teksti soljuu eteenpäin helppolukuisena ja selkeänä:

Kesäloman ensi päivää
viettää ilman huolen häivää
Kaapo leikkien piilosta,
koulutyöt eivät hiillosta.

(Gabriel Hullo & pihistelevä peikko)

Suosittelen sarjaa lämpimästi kaikille alakoulun luokille. Eka-tokaluokkalaisille tarinat toimivat hitaasti ääneenluettuina. Isommille lukijoille toivon mukaan aukeaa, mitä on runomuotoinen epiikka. Uskoisin, että Gabriel Hullot toimisivat muuten mainiosti ääneen räpättyinä. Voi opettajat, hoksatkaa nämä teokset ja ottakaa oppitunneille! Kuvat eivät luokan edestä näytettyinä ehkä hahmotu mutta tarinat toimivat mainiosti ilman kuvitustakin. Lapset voisi oikeastaan komentaa pitämään silmät kiinni ja nauttimaan riimeistä: helppoa sanataidekasvatusta!

Koskinen, Juha-Pekka (teksti)
Mord, Miranda (kuvitus)

Gabriel Hullo & pihistelevä peikko
Gabriel Hullo & kadonnut kummitus
Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon
Gabriel Hullo & Hirveä Hekla
Kauhea Gabriel Hullo