Yksi rakkaimpia kirjojani lapsena oli Otavan värikasvio ja se on rakas edelleen. On rauhoittavaa, kun näkee kirjan lehdillä muuten niin kaoottisen maailman järjestyvän taksonomisesti: lajit, heimot, lahkot, luokat. Ja se tieteen täsmällinen kuvailukieli: rönsyilevä, lehtiruusukkeisia kasvustoja muodostava, kauttaaltaan tiheäkarvainen, tyviruusukkeen lehdet vastapuikeat, alta tiheäkarvaiset (huopakarvaiset), varsilehdet kapeat, tiheäkarvaiset.
Vaatii siis rankkaa asennemuutosta ja suvaitsevaisuutta, että hyväksyy kasvien lajittelun pelkästään värien mukaan! Näin tehdään nimittäin Silva Lehtisen uudessa Kauneimmat kukkamme -kirjassa. Ja vieläpä kukkamme! Kukka-sanahan tarkoittaa oikeasti paljassiemenisten kasvien lisääntymisrakenteita, kuten pölytysvaiheisia hedekäpyjä ja emikäpyjä tai niiden osia. Miten epätieteellistä, miten arkikielistä!
Ja miten lapsilähtöistä. Tämähän vastaa paljolti sitä, miten lapsi kasveja luonnossa havainnoi: mikä toi keltainen kukka tuolla on? No katsotaanpa tästä kätevästä pikkukirjasta.
Kirjauutuus esittelee 62 suomalaista kukkakasvia. Kukkien kauneudesta voidaan tietysti olla montaa mieltä ja valintoja on varmasti mietitty: kissankello ei ole kirjaan päässyt, harakankello sen sijaan on. Runsaudenpulan vuoksi valintaa on ollut pakko tehdä rankalla kädellä, ettei päädytä tekemään karvalakkimallia Otava värikasviosta, eli esittelemään ähkyyn saakka sellaisiakin lajeja, joihin Suomessa ei elämänsä aikana suurella todennäköisyydellä edes törmää. Mutta että jättipalsamikin kauneimpien kukkien joukossa… Yleinen se lupiinin tavoin ainakin on, ja varsin näyttävä. Ja kauniskin, pakko myöntää, vaikka sitä joka vuosi kitken monta jätesäkillistä…
Kirjan valokuvat ovat varsin selkeitä. Kukin kasvi on kuvattu hyvin kauniisti ja huolellisesti ympäristössään hyvässä valossa sekä tämän lisäksi vielä ilman taustaa. Kirjan valokuva valkoapilamättäästä kertoo mainiosti sen tyypillisestä esiintymisestä runsaana mattona. Tätähän perinteinen kasvio ei kerro. Arvelisin, että kasvit on kuvattu valkeaa taustaa vasten, sillä taustattomista kuvista ei löydy mitään rosoista kuvankäsittelyssä hyvin helposti syntyvää leikkausjälkeä.
Kirjan tekstit ovat elämyksellisiä ja maalailevia: ”Älä unohda minua, kuiskii vaaleansininen lemmikki, rakastavaisten kukka jne.” (S. 89). Paljoa enempää keskiverto alakoululainen ei jaksa tietotekstiä lukea. Taisin itse olla vain marginaaliin kuuluva friikki, kun lapsena hurmaannuin värikasvion kielestä. Todellisuutta voi tavoitella niin erilaisin sanakääntein, tieteellisin faktoin tai epätieteellisellä kuvailulla, joka sekin voikertoa oleelliset asiat.
Kauneimmat kukkamme -kirja vastaa mainiosti kaupunki- ja lähiölapsen tarpeisiin. Omalta ja taloyhtiön pihalta ja koulutien varrelta löytyvät kukat löytyvät aika varmasti tästä kirjasta. Enemmän luonnossa liikkuva voi vapaasti sulloa Kånken-reppuunsa sen ortodoksisen värikasvioraamattunsa, kun lähtee niille luontoretkilleen, jossa hyttyset ja paarmat pistävät ja jossa bongataan joku hiivatin luhtakuusio, näivekasvi, jota valtaosa suomalaisista ei elämänsä aikana takuuvarmasti näe tai noteeraa.
Tämä kirja sopisi alakoululaiselle mainiosti vaikkapa kouluvuoden päättäjäislahjaksi, juuri kesän kynnyksellä, sen 20 euron setelin sijaan.
Samanlaista kirjat vielä linnuista, hyönteisistä ja kivistä, kiitos!
Lehtinen, Silva (teksti ja kuvat)
Kauneimmat kukkamme
Avain 2021
