Mikko Kunnaksen uudessa kirjasarjassa seikkailevat eläintohtori Wuffe ja ihmisystävänsä Ilona ja Oskari. Lapsikaksikko kiitää apuun, kun jokin eläin on hädässä. Wuffen ympäristöystävällisellä Kupla-Kärryllä kolmikko kiiruhtaa niin maitse, meritse kuin ilmateitsekin eläinpotilaiden luokse.
Pienikokoisten kuvakirjojen kuvakerronta etenee ilman suuria hyppäyksiä, yhdestä laajasta yleiskuvasta seuraavaan. Pääsääntöisesti koko aukeaman kuva kertoo kaiken sen, minkä tekstikin. Lukutaidoton lapsi voi siis helposti seurata tarinaa sarjakuvana, kuvasarjallisesti. Helpon ja yksitulkintaisen kuvakerronnan ja yksioikoisten juonien ansiosta kirjat sopivat pienimmille kuulijoille ja laajemmin myös erilaisille oppijoille: lehmä on sairas – Tohtori Wuffe ystävineen rientää apuun – he keksivät keinon auttaa – lehmä parantuu.
Kirjojen hahmojen ilmekavalkadi ei ole järin laaja, mutta pienimmille kirjojenkuluttajille riittänevätkin ihmisen perustunteet ilo, suru, pelko ja yllätys. Perustunteisiin lasketaan yleensä myös viha, inho, häpeä ja nautinto mutta näitä ei kirjoissa tule esiin. Vaikka juonissa keskeistä ovat sairaat eläimet, kirjoissa päällimmäisenä on ilo ja auttamisesta syntyvä innostus. Hyvä niin.
Itseäni häiritsee välillä copy+paste-efekti: tämä henkilöhahmohan on täysin sama ilmettä ja sormien asentoa myöten, kuin pari sivua aiemmin.
Tarina ja takakansien faktalaatikot tarjoavat kuin vaivihkaa faktatietoja: lehmällä on neljä mahaa, puhdistajalinnut puhdistavat krokotiilien hampaita ja merenpohjat ovat täynnä ihmisen jätettä.
Lastenkirjat (monen muun kulttuurituotteen ohella) perustuvat osittain helposti ymmärrettäviin kliseisiin ja karikatyyrimäisiin hahmoihin, jotka jatkuvasti uusintavat jo olemassaolevaa kuvastoa: merirosvo = valkoinen paita, mustat housut, musta kolkkahattu, punainen kaulahuivi. Afrikka = hiekkaa, palmuja, pyramideja, villieläimiä.
Representaatio, eli esitys tai mielikuva rakentuu, kun asioita esitetään ja uudelleenesitetään tietyllä lailla. Representaatiot yhdistävät kielen, kulttuurin ja merkitykset. Toisin sanoen elämme merkitysten maailmassa; todellisuudessa, joka rakentuu mielikuville.
Tohtori Wuffe ja Roosa krokotiili -kirjassa pistää silmään khakiväriseen safariasuun ja hellekypärään sonnustautunut Lasse Luontokuvaaja, joka on kuin ilmetty siirtomaa-ajan bwana, eli herra isoherra. Suomalainen luontokuvaaja vetäisisi kuvauskeikoille päälleen Fjällrävenin tai Haltin erävermeet tai rehellisen maastoasun. Nyt saadaan tuulahdus kolonialismin ajoilta, vaikka pienet lukijat eivät onneksi syvällisemmin ymmärrä valloittajien retoriikkaa: safaripukuinen ihminenhän on meidän mielikuvissamme osaava, pätevä, tilanteet hallitseva, tilanteen tasalla, oikeassa paikassa, asiantuntija. Toki historiansa yläkoulussa ja lukiossa lukeneet ymmärtävät kolonialismin painolastin eurooppalaisten valloittajien omatunnolla, jos antavat näille assosiaatioille myöden. Tässä kirjassa safariasuinen Lasse Luontokuvaaja on yhtä kaikki hyvä tyyppi ja hän pärjää villissä luonnossa, vaikka ei osaakaan harjata omia hampaitaan.
Lastenkirjailijoilla on suuri vastuu, sillä kuvan ja tekstin kautta tuotamme todellisuuttamme jatkuvasti uudelleen. Omaperäinen dada ei aukene lukijalle ja alleviivaavat statementit voivat jäädä kovin päälleliimatuiksi. Siinäpä haastetta.
Kunnas, Mikko (Teksti ja kuvat)
Eläintohtori Wuffe ja Tatu tonnikala
Eläintohtori Wuffe ja Lilli lehmä
Eläintohtori Wuffe ja Roosa krokotiili
2020
