Poika, possu ja maailmankaikkeus: kosmologiaa ähkyyn saakka

Hieno lastenromaani-trilogia on jäänyt harmillisen huomaamattomaksi. Edesmenneen Stephen Hawkingsin ja tyttärensä lastenromaanisarjasta on tähän mennessä käännetty vain kolme osaa. Toivottavasti kustantaja julkaisee myös seuraavat kaksi! En kyllä oikein usko tähän, sillä sarjan kolmas osa ilmestyi suomeksi kahdeksan vuotta sitten. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun hyvän kirjasarjan loppuosa jää suomentamatta.

Kirjojen päähenkilö on n. 11-vuotias George, tavallinen koulupoika. Georgen vanhemmat sitä vastoin eivät ole tavallisia: he ovat omaperäisiä teknologiavastaisia ituhippejä, jotka yrittävät elää mahdollisimman puhtaasti ja yksinkertaisesti. He mm. pesevät kaikki vaatteensa käsin, osallistuvat (noloihin) mielenosoituksiin, jauhavat omat jauhonsa ja valaisevat talonsa kynttilöin, yrittävät pärjätä mahdollisimman vähällä tavaralla ja mahdollisimman vähän kuluttaen. Kaikki tämä siksi, että Georgella olisi luonnollinen ja kehittävä kasvatus ilman myrkkyjä, lisäaineita, säteilyä ja muuta haitallista. Georgesta he toivovat luomuviljelijää. Voi George parkaa, sanoisin… Tai onhan hänellä jotakin, mitä kenelläkään muulla lapsella ei ole: oma lemmikkipossu, Freddy.

Naapuriin muuttanut Annie on toista maata. Hänen isänsä Eric on tiedemies (paremminkin tutkija, mutta sallittakoon suomentajalle tämä käännös…) ja perhe on jokseenkin boheemi. Ainakaan siivouksesta ei nipoteta. Ericin opastuksella George saa oppitunnin jos toisenkin tieteestä ja tekniikan viimeisistä kehitysaskelista siihen malliin, että George ja Annie tempautuvat mukaan vauhdikkaisiin seikkailuihin, jossa melkein joudutaan esimerkiksi mustaan aukkoonkin. Mukana menossa on yliälykäs tietokone Kosmos, jonka avulla pääsee siirtymään aika-avaruuden paikasta toiseen. Pahiksia kirjoissa ovat tohtori Reeper (eikä hänkään ole pahispahis, vaan ahneuteen sortunut tiedemies) ja maailmankaikkeuden loppua maalailevat tiedefanaatikot.

Kirjoissa on useita avaruuteen liittyviä tieto-osioita värikuvineen. Ne voi halutessaan kokonaan ohittaa, jos tähtitieteen ja kosmologian perusteet eivät kiinnosta, juoni ei siitä kärsi. Toivottavasti ne kuitenkin kiinnostavat mahdollisimman monia. Useimmat aikuisetkaan kun eivät osaa selittää, mikä on vaikkapa Kaiken teoria. Ja kun nyt aiheeseen päästiin, niin moniko huoltaja ON kärryillä tieteen ja teknologian kehityksestä, ylipäätään? Missä määrin kuuluu nykyisiin kansalaistaitoihin tietää jotakin vaikkapa kvanttitietokoneista? Eksoplaneetoista? Oman aurinkokunnan rakenteesta ja kotigalaksistamme? Siitä, mikä kiertää mitäkin; kuu maata, aurinko maata vai maa aurinkoa? Tai miten vuodenajat ja vuorokaudenajat syntyvät? Pitäisikö tietää? Kyllä? Ei? Ehkä?

Kirjat ovat tieto-osioitakin ilman normilukutaitoiselle alakoululapselle aika haastavia. Tiedettä ja vierasperäisiä sanoja (kuten kvantti, kvarkki, Suuri hadronitörmäytin, Cern, Schrödingerin laatikko ja gammasädepurkaus) pukkaa sen verran, että LueLue suosittelee kirjoja aikaisintaan kolmannesta luokasta ylöspäin, ellei sitten ole jo lähtökohtaisesti vahvasti nörtihtävä ja kiinnostunut tähtitieteestä. Mv-piirroskuvat onneksi keventävät tekstimassaa. Kirjojen juonet sinänsä sopivat vaikka ekaluokkalaisille: ei ammuskelua eikä piinaavaa jännitystä. Vain tiedettä, eikä sille ole onneksi asetettu ikäsuosituksia.

Hawkings, Lucy & Stephen:
Avain maailmankaikkeuteen (2007)
Kosminen aarrejahti (2009)
Alkuräjähdyksen arvoitus (2011)
Parsons, Garry (kuvitus)
WSOY