Samaistuttava, hyveellinen, oikeamielinen, toisten etua ajatteleva sankari, hyvännäköinenkin. Usein kirjan päähenkilöllä tai päähenkilöillä on ominaisuuksia, joiden vuoksi he sopivat esikuviksi. Pienet paheet sankareillekin sallitaan, sillä ne tekevät sankarista uskottava ja inhimillisen; vain epätäydellinen on inhimillinen.
On virkistävää, kun kirjan tai kirjasarjan päähenkilönä on vaihteeksi muunlainen henkilö, kuin perushyvissankari. Eoin Colferin mainion kahdeksanosaisen Artemis Fowl -kirjasarjan päähenkilö on 12-vuotias rikollissuvun vesa, lapsinero, ikätovereitaan roimasti älykkäämpi, laskelmoivampi ja häikäilemättömämpi poika. Valeminänsä turvin hän on suorittanut tohtoritutkinnon jos toisenkin eri yliopistoissa eri oppiaineissa. Artemis on osin antisankari: hyötyajattelua korostava, moraaliltaan ontuva oman edun tavoittelija. Kun Artemis saa selville keinon saada haltuunsa keijujen kultaa, ei mikään pidättele häntä. Kaapattuaan panttivangikseen keijupoliisi Holly Shortin hän saa peräänsä maanalaisen haltijayhteisön erikoisjoukot ja tukun muita tyyppejä kentaureista peikkoihin.
Trials of Apollon (suom. Apollon) on yksi monista Rick Riordanin toisilleen rinnakkaisista nuortenkirjasarjoista. Näiden kirjasarjojen päähenkilölle selviää, että antiikin Rooman ja Kreikan jumalilla on iso määrä aviottomia lapsia, kuten myös muinaisilla skandijumalilla. Nämä puolijumalat ovat muuten normi-amerikkalaisteinejä, mitä nyt omaavat kukin jumal-iskältä tai -äidiltä saatuja ominaisuuksia. Apollon-sarjan päähenkilö, Zeuksen poika Apollon on jälleen kerran potkaistu Olympokselta alas rangaistuksena epä-jumalallisesta käytöksestä. Tällä kertaa hän joutuu kohtaamaan kuolevaisten elämän finninaamaisen ja ylipainoisen teinipojan kehossa – voi mikä rangaistus!
Apollonin omahyväisyys saa lukijan haukkomaan henkeään. Taistellessaan pahiksia vastaan puolijumalien rinnalla Apollonin egosentrinen ja piittaamaton luonne hioutuu, kun se laitetaan hioutumaan. Huumorilla höystettyjen kirjojen oivaltavat juonet osuvat maaliin monta kertaa. Apollon joutuu punnitsemaan, kenelle olla lojaali ja eniten lojaali, mikä arvo kuolevaisilla ystävillä on kuolemattomalle jumalalle, mitä motiiveja kuolevaisilla on tehdä elämässään valintoja, milloin toisen hyvä asetetaan oman edun edelle ja niin edelleen.
Taistelutoverit kohtelevat finninaamaista, ylipainoista ja omahyväistä teiniä niin kuin finninaamaista, ylipainoista ja omahyväistä teiniä nyt kohdellaan, eli ihan inhimillisesti. Vähän liiankin pitkämieliset ja ymmärtävät ystävät olisivat moneen otteeseen voineet niin sanotusti palauttaa Apollonin maanpinnalle vähän ankarammallakin kädellä. Sen sijaan he jaksavat kohdella häntä kuten kasvattajat kohtelevat lapsia päiväkodeissa ja koulussa: ymmärtäväisesti ja kannustaen positiivisen pedagogiikan hengessä. Ja vain siksi, että vanhan liiton kurinpalautus on nykyään (onneksi) lainvastaista.
Kun päähenkilönä on ärsyttävä, omahyväinen nilkki, niin mitä me heistä opimme?
Sarjan edetessä Artemis ja Holly muodostavat parivaljakon, joka pelastaa maailman useammankin kerran ja taistelee erinäisiä pahiksia vastaan erinäisissä hengenvaarallisissa tilanteissa oman henkensä uhalla. Artemiksen arvot muuttuvat olennaisesti moraalisempaan suuntaan, joskin ärsyttävät luonteenpiirteet säilyvät. Juuri niiden ansiosta Artemis onkin loistava strategi, jonka altruismin pontimena on myös oman edun tavoittelu. Ja mikäjottei: kannattaahan maailma toki pelastaa, jotta itsekin pelastuisi. Jotkut biologit ovat nähneet nimenomaan tämän resiprookkisuuden ihmislajille tyypillisenä ominaisuutena: muita autetaan, koska siitä hyödytään myös itse. Kirjasarjan lopussa Artemis on jo selkeästi hyvän puolella, vaikka pelaakin pahan keinoilla pahaa vastaan. Hienoa inhimillistä kasvua.
Tärkein antisankareissa on mielestäni kuitenkin tämä: miksi hyvän, hyviksen, pitäisi olla nössö, sinisilmäinen, vedettävissä ja naiivi? Eiköhän paha voiteta ja maailma pelasteta jopa vähemmillä siviiliuhreilla jollakin muulla, kuin nalleluppakorvamaisella nöösiydellä: myös hyvä voi olla kylmän laskelmoiva ja rationaalinen.
Molemmissa sarjoissa sivuhenkilöt ovat suhteellisen vahvoja – puolijumalia, myyttisestä naftaliinista kaivettuja olentoja, haltijoita, hyviksiä ja pahiksia. Sekä Artemikselle että Apollonille selviää hyvinkin erilaisten ystävien ja taistelutoverien merkitys. Yhteinen päämäärä ja yhteinen hyvä yhdistää. Asioista nauttii enemmän toisten kanssa, jaettuna. Artemis tajuaa ravistaa elämästään sukunsa painolastin ja ontuvan moraalin ja oppii tekemään valintoja jalompien arvojen, kuin oman edun ja rahallisen hyödyn perusteella.
Ja mikä tärkeintä: asioista pystyy nauttimaan, kun tietää aikansa olevan rajallinen. Kuolemattomalle jumalalle mikään ei ole ainutlaatuista, ainutkertaista, ohimenevää ja siksi merkityksellistä. Apollon oppii, että kuolevaisuus antaa asioille, niin rakkaudelle kuin ruoanlaitollekin, oman merkityksensä.
P.s. Mikä pettymys, kun kauan odotettu Artemis Fowl -elokuva luisuikin Disney-maksukanavalle!
Riordan, Rick: Apollon-sarja (2016-2020)
Rekiaho, Ilkka (suom.)
Colfer, Eoin: Artemis Fowl -sarja (2001-2012)
Kankaanpää, Jaakko (suom.)
