Kaikilla paikkakunnilla, kylillä ja haja-asutusalueilla on omat tarinansa. Osittain ehkä ihmismielen luonteesta johtuu, että seuraaville sukupolville siirtyy muistitietona enimmäkseen karmeat tai muuten yhteisöä järkyttäneet sattumukset. Vaikka ”varma tieto” saa jokaiselta kertojalta oman lisävärinsä, ovat nämä perimätietona kulkevat mikrohistorian sirut arkistolähteiden ja materiaalisten lähteiden rinnalla tärkeitä.
Noitia, kalloja, vedenhenkiä -kirja esittelee Pohjanmaalta kymmenen paikallis-mikrohistoriallisesi kiinnostavaa kohdetta. Mukana on esimerkiksi vanhan Vaasan rauniot, Alajärven Pyhävuori, Kirkkopakka Kauhavalla, Kuivilanvuori Isossakyrössä, Mestooplassi Vähässäkyrössä ja Lapinkaivo Kauhajoella. Näihin kaikkiin paikkoihin liittyy jännittäviä tarinoita. Osa tarinoista liittyy uskomuksiin, kuolemaan, kuolleisiin ja yliluonnollisiin olentoihin ja niiden kohtaamisiin, rituaaleihin kuten uhraamiseen ja muuhun ihmisen toimintaan. Vetävät tarinat kiinnostavat varmasti historian ja kansanperinteen ystäviä, vaikka paikoille ei fyysisesti olisi hakeutumassa.
Eniten kirjasta saa varmasti irti käymällä paikan päällä kirjan esittelmissä paikoissa. Ne eivät liene kansainvälisillä tai edes kansallisilla mittareilla mitattuina järisyttävän näyttäviä kooltaan tai muulta olemukseltaan: ehkä hieman tavallisuudesta poikkeavia kallioita, nimiä, notkoja, saarelmia. Vasta tarinat herättävät ne henkiin ja ne saavat merkityksensä. Myös kokemus paikkojen salaperäisyydestä, jylhyydestä tai muusta erityisestä tunnelmasta syntyy luonnossa, ei kirjan ääressä.
Pelkän paikallishistorian ohella kirja laajenee myös maantieteen alueelle. Veikkaisinpa, että monet kirjan paikat ovat retkeilijöille ja viikonlopputepastelijoille tuttuja luontokohteita. Nopealla tarkistuksella kirjassa mainituista paikoista löytyykin geokätköjä – niiden vihjeteksteissä on usein tiivistettynä palanen paikan historiaa. Geokätköily onkin osoittautunut uskomattoman hyväksi tavaksi päätyä tällaisille pienille paikoille, joilla on jokin tarina.
Jokaisesta kirjassa esitellystä paikasta löytyy ajo-ohjeet perille sekä hyviä vinkkejä liittyen esimerkiksi maastotyyppiin ja tarvittavaan retkivarustukseen. Silti kirja ei ole perinteinen opaskirja. Nyt se on kirjastoissa luetteloitu luokkaan 81.2, eli kansansadut. Lukija joutuu tekstin ja paikkoihin liittyvien tummasävyisten akvarellikuvien pohjalta itse visualisoimaan mielessään fyysisen paikan. Jos kirjassa olisi tarkat valokuvat jokaisesta kohteesta, se muuttuisi tyyliltään aikuisten matkaoppaaksi. Nyt kirjaa voi lukea isompi lapsikin, joka ei säiky karmivista tarinoista. Tunnustan googlailleeni lisäinfoa kirjan esittelemistä paikoista saadakseni paremman kuvan siitä, miltä ne oikeasti näyttävät. Kirjasta kuitenkin löytyy paljon enemmän infoa lähdeviitteineen, kuin mitä paikan päältä olisi mahdollisesta infotaulusta luettavissa.
En ehkä itäisestä Suomesta lähtisi varta vasten ajelemaan mihinkään kirjan paikoista mutta kesäreissulla ohiajaessa näissä voisin piipahtaa. Esimerkiksi Alahärmän Kirkkopakka näyttää hienolta pelkkänä luontokohteenakin. Tältä osin kirja siis herätti kiinnostuksen. Pienikokoinen kirja mahtuukin näppärästi olkalaukkuun tai hanskalokeroon.
Noitia, kalloja, vedenhenkiä – Maaginen matkaopas Pohjanmaalle
Peltonen, Riina (teksti)
Heikkilä, Mervi (kuvat)
Haamu
2021
