Vahvat ennakkoluulot ovat usein ainakin osittain vääriä ja on aina avartavaa, kun itse jää kiinni perusteettomista mielikuvista tai uskomuksista. Tämän asian manifestoi tällä kertaa Tom Gates -sarja.
En lähtökohtaisesti innostu päiväkirjatyyliin ja käsialafontilla kirjoitetuista lasten- ja nuortenkirjoista, kuten Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjoista tai Alice Pantemullerin Lotta Levoton -sarjasta. Niissä kun tulee esiin se, mikä lasten ja nuorten lukemattomuudessa on villakoiran ydin: lasten ja nuorten maailmassa tekstisisällöt (puhelinviestinnässä ja nettisivuilla) ovat paljolti lyhyitä, vajavaisia virkkeitä jopa ilman välimerkkejä ja isoja alkukirjaimia ja lapsi kahlailee tällaisten tekstien seassa mielestäni liian paljon. Myös monet lapsille ja nuorille suunnatut tietokirjat ovat harmillisesti samaa sähkösanomatyyliä: tekstiä on vähän ja se on pirstaleista.
Osittain edellisestä johtuen pitkien tekstien lukeminen on monelle lapselle ja nuorelle enenevässä määrin työlästä. Silti ja juuri siksi lapset ja nuoret pitäisi johdattaa kokotekstien ääreen.
Mutta asiaan: Kuvittelin Tom Gates -kirjojen olevan samaa maata Neropatin päiväkirjojen kanssa, pirstaleisia ja sisällöltään ohuita ja pinnallisia, slapstick-huumorihöttöä. Sarjan päähenkilö Tom Gates kun on viidesluokkalainen poika, jolle sattuu ja tapahtuu ja sarjan kirjat ovat Tomin päiväkirjoja. Väärässä olin.
Koulun käytänteet, kuten opettajien puhuttelu rouviksi ja herroiksi, kulttuurin ominaispiirteet, koti ja arki sekä kotikaupungin elementit kielivät Tomin kotimaaksi Englannin. Se luo lapsilukijalle hyvää näköalaa siihen, millaista oman elinpiirin ja kuplan ulkopuolella saattaa olla. Paljon erilaista, paljon samanlaista. Tomin arkeen on helppo samaistua, vaikka se ei suomalaista arkea olekaan. Osittain melkein universaalia kuitenkin: vanhempien ja lasten intressit joutuvat välillä törmäyskurssille, lapset luovat hankaliin tilanteisiin ulospääsykeinoja, joita aikuiset eivät hyväksy, lapset ja aikuiset tekevät valintoja järki vs. tunteet, arjessa eteen tulee odottamattomia tilanteita, joita kohtaan eri ihmisillä on erilaisia intressejä.
Niin tuttua ja uskottavaa.
Monet vanhempien hätäpäissään keksivät valkoiset valheet tai lausahdukset ovat juuri niin tökeröjä ja läpinäkyviä, kuin vaikkapa sarjan osassa Mestarioppilas Tom Gates: perhe, kaverit ja karvaiset otukset. Myös muutamat valokuvat Tomin teippi-karvaeläimistä ja esimerkiksi Alice-tädin maalaamista omituisista lintukivistä naurattavat aidolla pöhköydellään. Voin hyvin kuvitella, miten 11-vuotias poika pyörittelisi silmiään oikeassakin elämässä tätinsä kätten tuotoksille.
Tom Gates -kirjojen juju on lukuisissa, huolellisen huolimattomissa piirroskuvissa, jotka täydentävät tekstiä. Erilaiset käsikirjoitusfontit, koukerot, kiemurat ja sarjakuvastripit tekevät sivuista graafisesti mielenkiintoisia ja juuri sen näköisiä, miltä viidesluokkalaisen pojan päiväkirjan sivut parhaimmillaan voisivat näyttää: hassuja pilakuvia opettajista, ärsyttävästä Delia-siskosta ja tarkkoja havaintoja aikuisten välisestä vuorovaikutuksesta.
Parhaimmillaan Tom Gatesit ja muut päiväkirjatyppiset kirjat voivat innostaa lapsilukijoita kirjoittamaan omaa päiväkirjaa. Sellainen (kuten kirjeiden kirjoittaminenkin muuten), uhkaa muuttua enenevässä määrin menneen maailman tyttöjen harrastukseksi. Tässäpä opettajille jälleen ilmainen vinkki äidinkielen tunnille: kuvitetun päiväkirjatekstin tuottaminen on hyvä sanataideharjoitus.
Tom Gates -sarja
Pichon, Liz (teksti ja kuvitus)
Mikä monsteri (2019)
Keksejä, bändejä ja tosi suuria suunnitelmia (2019)
Mestarioppilas Tom Gates: perhe, kaverit ja karvaiset otukset (2018)
Tom Gatesin mahtava maailman (2015)
