Lapset perustavat etsivätoimiston ja päättävät ratkaista lähipiirissään tapahtuvia rikoksia, outoja tapauksia ja katoamisia. Ei järin omaperäinen aihe mutta tuttuus on valttia lastenkirjallisuudessa.
Kadonneen linnun salaisuus aloittaa Kotikulman etsivät -kirjasarjan. Helppolukuinen sarja sopii tekstiltään ja juoneltaan suunnilleen eka-tokaluokkalaisille. Juoni on helppolukuiseen kirjaan harvinaisen (inho)realistinen: vahvasti aikuisikäiset veljekset Aapo ja Niilo kiistelevät vastikään haudatun Ida-äitinsä perinnöstä: miehillä on eri näkemys siitä, kummalle kuuluu talo ja kummalle fyrkat. Aapo päästää etsivätoimistolaiset penkomaan äitivainaan asuntoa ja etsimään kadonnutta testamenttia. Kadonneen linnun lisäksi Lisa ja Markus pääsevät siis ratkomaan jännittävämpää tapausta, kuin itse taitavat edes ymmärtää. Analogiset metodit riittävät tämän kirjan etsiville: he eivät käytä kännykkää tai etsi tietoa netistä. Oikeastaan kirjan juoni on aika ajaton; juuri mikään ei kiinnitä sitä nykyaikaan.
Kotikulman etsivät liikkuu vahvasti arkisessa reaalimaailmassa erotuksena niistä etsivä- ja seikkailukirjoista, joissa selkeästi astutaan sadun ja fantasian maailmaan ja unohdetaan se, mitä +/- 10-vuotiaat lapset ihan oikeasti voisivat tehdä. Ei, lapsethan eivät ihan oikeesti ratkaise arvotaidevarkauksia, narauta pankkirosvoja tai selvitä kadonneiden timanttien ja aavekartanon salaisuutta, kuten vaikkapa Lasse-Maijan etsivätoimisto tai Juha-Pekka Koskisen mainiot seikkailut.
Itseäni jännitti, miten kirjan juoni etenee: selviääkö äidin viimeinen tahto ja tyydytäänkö siihen mukisematta. Oikeassa elämässä perintöriidat eivät aina selviä ihan niin kivasti kuin tässä kirjassa. Oikeassa elämässä piirongin laatikosta löytyisi toisen veljeksen väärentämä testamentti ja miehet selvittelisivät sitten välejään nyrkein sekä astaloin. Kirjan juoni paketoidaan onneksi kasaan lapsille sopivin kääntein ja hyväntuulinen tunnelma sopivalla jännityksellä höystettynä säilyy loppuun saakka.
Merja Jalo tunnettaneen parhaiten hevostelukirjoistaan. Tunnustettakoon nyt ihan julkisesti, että en ole elämässäni lukenut yhtään hevoskirjaa. Aihepiiri, eli konit on jo lähtökohtaisesti täysin mukavuusalueeni ulkopuolella ja jopa lievästi puistattava.
Jos Helsinki-kirjoissa jää moni asia maalaisilta ymmärtämättä, löytyy tästä kirjasta ilahduttavasti jotain nimenomaan joensuulaisille. Pyöristettynä kaikki joensuulaislapset kymmenen viime vuoden ajalta tuntevat Joensuun kasvitieteellisen puutarhan (nyk. Botania) Juuso-kultatöyhtökakadun. Se huuteli kävijöille rivouksia, matki kuulemaansa ja puuhasteli häkissä omiaan jopa jotenkin älykkään oloisena. Onneksi kirjassa esiintyvä papukaija edustaa oikeasti olemassaolevaa lajia, eikä ole vain ”sinne päin” papukaija, eli kliseillä kokoon kasattu eläin.
Kotikulman etsivät
Jalo, Merja (teksti)
Kiiski, Reija (kuvitus)
60 s.
Kvaliti 2020
